lauantai 24. syyskuuta 2016

Mokkapalakakku


Mokkapalat on varsinainen klassikko leivonnainen. Sen valmistus opetetaan kotitaloustunnilla ja se on lasten sekä aikuisten suosikki. Aikuisempaa makua kakkuun tuo vahva kahvi. Kun oppii tekemään mokkapalat kerran, ne osaa tehdä aina. Suurempaan tarpeeseen voit leipoa taikinan tuplana ja tehdä siitä pellillisen me teimme tällä kertaa kahvipöytään mokkapalakakun. 

Mokkapalakakku
4 hengelle

Pohja:
100g voita
½ dl muscavado sokeria
2 munaa
1 dl maitoa
2,5 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta

Kuorrute:
50g voita
4 dl tomusokeria
3 rkl vahvaa kahvia
2 rkl kaakaojauhetta

Laita leivinpaperi 18 cm irtopohjavuokaan ja voitele vuoka. Sulata rasva ja anna sen jäähtyä hieman. Mittaa kuivat aineet kulhoon ja sekoita ne. Vatkaa munat ja muscavado sokeri kevyeksi vaahdoksi. Lisää maito. Lisää kuivat aineet nostellen taikinan joukkoon. Lisää lopuksi hieman jäähtynyt voi taikinan joukkoon ja sekoita taikina tasaiseksi. Paista uunin alatasolla 200 asteessa n. 10-15 minuttia. Kun kakku on valmis anna sen jäähtyä ja valmista silla aikaa kuorrute. 

Sekoita tomusokeri ja kaakaojauhe keskenään, lisää hieman jäähtyneet kahvi sekä voisula ja sekoita kuorrute tasaiseksi. Kuorrute on valmis kun olet sekoittanut sen kiiltäväksi. Kuorruta kakku ja anna kuorrutteen jähmettyä jääkaapissa. 

lauantai 17. syyskuuta 2016

Bataatti-kurpitsasosekeitto


Sateiset aamut, päivät ja illat. Hämärät hetket ja valot ikkunoissa. Syyskuu on saapunut ja tuonut mukanaan onneksi värikkään syksyn sadon. Tässä reseptissä on aurinkoa lautasella valoisien vihannesten muodossa. Keitto lämmittää lounaalla tai kynttilänvalossa illalla.


Bataatti-kurpitsasosekeitto
4 hengelle

1 pieni bataatti
1 pieni spagettikurpitsa
4 porkkanaa 2 sipulia 2 dl vettä 1/2 dl oliiviöljyä 2 tl rouhittua suolaa 1 tl mustapippuria 1 tl oreganoa 1-2 dl luonnon jugurttia

Kuori bataatti, porkkanat ja sipulit sekä pilko ne pieniksi paloiksi. Pese spagettikurpitsa. Leikkaa kurpitsa puoliksi. Koverra siemenet pois kurpitsan sisältä.


Leikkaa sitten kurpitsa paloiksi. Laita kuutioidut vihannekset uunivuokaan. Lisää vihannesten joukkoon vesi, öljy ja mausteet.
Laita paahtumaan uunin keskitasolle 175 asteeseen tunniksi tai kunnes vihannekset ovat kypsiä.
Kaada kypsät vihannekset suureen kattilaan. Lisää myös vihannesten liemi kattilaan. Soseuta vihannekset sauvasekoittimella hienoksi. Lisää 1-2 dl luonnonjogurttia makusi mukaan. Tai kunnes keitto on samettisen pehmeää. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa sekä pippuria. Tarjoile paahdetun pekonin kanssa.

             







sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Omenahyve



Omenasato näyttää olevan erittäin runsas! Puiden oksia painaa pulleat, pyöreät omenat. Huumaava tuoksu saa kaipaamaan

puista maahan kopsahtelevia omenoita lautaselle. Tämä omenahyve resepti on helposti muunneltavissa suuremmalle seurueelle suurempaan astiaan. Sopii syötäväksi omenantuoksuisessa syysillassa lämpimänä kylmän jäätelön tai kylmänä vaahdotetun vaniljakastikkeen kera.




Omenahyve
4 annosta
8 pientä omenaa 6 rkl sokeria 3 tl kanelia
30g voita 1/2 dl ruishiutaleita 2 rkl sokeria



Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
Ota neljä pientä annosvuokaa ja voitele ne huolellisesti. Kuori omenat ja pilko ne kuutioiksi. Sekoita omenakuutioihin sokeri ja kaneli. Asettele vuokiin 3/4 omenoita ja jätä hieman tilaa kuorrutteelle.
Valmista kuorrute. Sulata voi kattilassa miedolla lämmöllä. Lisää ruishiutaleet kattilaan ja anna niiden kypsentyä muutama minuutti. Lisää lopuksi sokeri ja sekoita hyvin. Lisää kuorrute vuokiin niin että se peittää omenat.
Paista uunin keskitasolla noin 15 minuuttia kunnes omenat ovat pehmoisia. Jos ruiskuorrute meinaa palaa tai ruskettua liikaa peitä annosvuoat foliolla.
Tarjoile teekupposen ja vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa.

lauantai 10. syyskuuta 2016

Arvonta on päättynyt: Arvonnan voittajan suosikki Whoopiet!



Blogimme 1. syntymäpäivän kunniaksi järjestetty arvonta on päättynyt! Voittajan selvittämiseksi käytimme random generaattoria ja voittajaksi se antoi numeron 6 eli Jaana!!! Laittaisitko Jaana sähköpostiosoitteesi meille osoitteeseen kupitnurin@gmail.com, jotta voimme sopia palkinnon lähettämisestä.





Tässä vielä arvonnan voittajan Jaanan suosikkiresepti: 

Whoopiet 
noin 15 kpl 

Taikina:

100g voita
1,5 dl sokeri
1 kananmuna
1 sitruunan kuori
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa sekaan kananmuna. Pese hyvin sitruuna ja raasta kuori seokseen. Sekoita vehnäjauho ja leivinjauhe keskenään ja sekoita seokseen. Lisää lopuksi maito. Laita taikina jääkaappiin jähmettymään vähintään puoleksi tunniksi.

Täyte: 

Noin 1 dl maustettua rahkaa esim. kuningatar


Noin 8 palaa suklaata
Strösseleitä tai tomusokeria koristeeksi

Ota taikina jääkaapista ja ala pyörittämään leivinpaperin päälle ne pieniksi palloiksi. Jätä leviämisvaraa, koska pallot leviävät kekseiksi uunissa. Paista 175 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia tai kunnes keksit ovat saaneet vähän väriä. Jätä keksit hetkeksi jäähtymään ennen täyttämistä.

Sulata suklaa varovasti mikrossa tai vesihauteessa. Käännä keksit ympäri ja levitä jokaisen keksin päälle suklaata lusikalla tai pullasudilla (keksin tasaiselle puolelle). Lusikoi sen jälkeen rahka nokare joka toiseen keksiin. Valitse samankokoiset keksit ja paina ne yhteen. Voit koristella keksit tomusokerilla tai strösseleillä. Jos käytät strösseleitä, sulata päällekkin hieman suklaata, jotta strösselit tarttuvat kiinni.

maanantai 5. syyskuuta 2016

Blogin 1 v. syntymäpäivä 5.9.2016 ja arvonta

Uskomatonta, että blogi on ollut totta jo kokonaisen vuoden!!! 

Aluksi tuntui ihmeelliseltä, että joku oli kiinnostunut lukemaan juttujamme ja kokeilemaan reseptejämme. Sitten saimme ystävien tuella voiton Kuukauden ruokahaasteessa ja blogiin tuli lisää lukijoita. Voittoreseptimme muuten löytyy täältä: Sadonkorjuun punajuuri-valkosuklaa crème brûlée

Voiton jälkeen halusimme panostaa joulukuuhun ja loimme oman joulukalenterin. Joulukalenteri projekti oli monellakin tavalla mielenkiintoinen. Reseptien haaliminen ja kokeileminen ei aina onnistunut täydellisesti. Epäonnistuneiden reseptien tilalle piti löytää jotain uutta ja saada se vielä onnistumaan. Lisäksi piti miettiä, että reseptit eivät olisi tylsiä vaan uusia vaihtoehtoja vanhoille jouluherkuille. 24 luukkua loi hieman paineita, ajankäytön suhteen ennen kaikkea. Ehdimmepä muutaman kerran miettiä: MIKSI halusimme tehdä joulukalenterin? No siksi, että oli kuitenkin kiva haastaa itseään. Ilahduttavinta oli kuulla kommentteja siitä, että joku odotti mitä seuraavasta luukusta paljastuisi! Joulukalenterin suosikkireseptimme on kinkkujoulutortut ja resepti niihin löytyy täältä: Kinkkujoulutortut

Joulukuun jälkeen blogistit olivat kuluttaneet energiansa loppuun. Blogissa siirryttiin elämään hiljaiseloa perusvarmoilla respeteillä ja resepti pankkia tyhjentämällä. 
Vaikka blogissa julkaistiin edelleen kerran viikossa, alkoi tuntua, että tarvitsimme taukoa. Aloimme suunnittelemaan kevättä ja kesää. Harkitsimme kesätaukoa. Pohdimme milloin pitäisimme lomaa blogista? 

Kevät teki ihmeitä, aurinko sai jähmeät blogistit sulamaan ja pääsimme uuteen vauhtiin. Kevään ja kesän aikana blogissa on haluttu huomioida satokausi- ja sesonkituotteita. Lisäksi olemme haudanneet paineet: onnistumisesta ja epäonnistumisesta, trendeistä ja uusista villityksistä. Olemme palanneet siihen mistä kaikki alkoi!  Yhdessä, herkullisen ruoan tekemiseen. Siihen olemme päässeet hassuttelemalla sekä pitämällä hauskaa yhdessä kokaten. Kevään ja kesä hauskimmat illat olivat kokkisota (reseptit täältä ja täältä) ja grilli-ilta kera valloittavien vartaiden (reseptit täältä). 

Lopputulos onkin se, ettei kesälomaa blogista tarvittu ja nyt kalenterit on käännetty syksyyn ja on tullut aika juhlia Kupit nurin blogin ensimmäistä vuosipäivää!!! 





Haluamme juhlistaa blogia kanssanne järjestämällä arvonnan. Osallistu arvontaan 9.9. 2016 mennessä jättämällä tämän postauksen alle kommenttina mieluisin Kupit nurin-blogimme resepti. Arvonnan voittajaan otetaan henkilökohtaisesti yhteyttä 10.9.2016. Palkintona on keittokirjapaketti, joka sisältää englannin kielisen Täydelliset naiset keittokirjan sekä Espanjan ruokakulttuuria sekä suosittuja reseptejä esittelevän keittokirjan Espanja. 

Kiitos teille ketkä olette meitä lukemalla ja kommentoimalla kannustaneet ja innostaneet. Kiitos myös läheisille, jotka ovat koemaistelleet reseptejämme ja kuunnelleet loputtomia monologejamme resepteistä, postauksien suunnittelusta ja blogin pitämisestä! 


Onnellisina ja kiitollisina nostamme juhlamaljat Kupit nurin 1-vuotispäivänä! 
Nina ja Kati