perjantai 7. heinäkuuta 2017

Kesäinen mansikkacharlotta

Makea
Aurinkoinen
Nami
Suloinen
Ihana
Kaunis
Komea
Aivan ihana! 

Mansikka, sitä ei kyllä voita mikään =) Tässä resepti mansikkacharlottaan pienellä suklaisella twistillä. Valmistakaa ja herkutelkaa puutarhassa, parvekkeella, pihalla, terassilla, kuistilla tai ihan missä vaan!


Kesäinen charlotta

Tumma kakkupohja (pellillinen):

1,5 dl sokeria
4 kanamunaa
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta

kostutus noin 1 dl maitoa

Täyte:

3dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
200g vaniljarahkaa
100 g mustikkarahkaa
2 rkl sokeria
400 g mansikoita
100 g mustikoita
7 liivatetta

300g mansikoita pinnalle


Valmista ensin kakkupohja. Vatkaa sokerit ja munat kunnolla vaaleaksi kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä kaikki kuivat aineet keskenään ja kääntele varovasti vaahdon joukkoon. Levitä uunipellille, jossa leivinpaperi ja paista  200 asteessa noin 8-10 minuuttia.
Kumoa kypsä ja kuuma kakkupohja toiselle leivinpaperille, jolle olet ripotellut sokeria. Tämä estää kakun juuttumisen leivinpaperiin ja siten repeytymisen. Jätä jäähtymään.

Vuoraa noin 2 dl vetoinen kulho tuorekelmulla. Siivuta mansikat ja laita ne ympäri kulhon reunoja. Mansikan kulmapalat kannattaa säästää täytteeseen.


Tee täyte. Laita liivatelehdet kylmään veteen noin 5 minuutiksi. Vatkaa vaniljakastike kulhossa. Soseuta marjat toisessa astiassa. Lisää marjoihin rahkat ja sokeri. Lisää vaahdottu vaniljakastike marjarahkaan. Purista liivatteista kylmä vesi kunnolla pois ja kuumenna mikrossa pari ruokalusikallista vettä ja sulata sitten liivatteet kuumaan veteen. Sekoita kunnolla liivatteet täytteeseen hiljaa valuttaen ja samalla vatkaten.












Laita täytettä pohjalle. Leikkaa sitten kakkupohjasta sopiva pala täytteen päälle. Voit käyttää lasia tai lautasta apuna. Kostuta kakkupohjaa maidolla. Laita sitten taas vuorotellen täytettä ja kakkua kunnes kulho on täynnä. Huomioi kuitenkin, että kakkupohja tulee viimeisenä. Vuoraa vielä tuorekelmulla ja hyydytä jääkaapissa vähintään kolme tuntia tai yön yli.

Keikauta kakku juuri ennen tarjoilua suoraan tarjoiluastiaan ja poista kelmu.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti